Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2005.

Kolme erää vakuutusyhtiön kanssa

Mieleenpainuviin palvelukokemuksiini voin siis liittää jälleen yhden päivän, perjantain 16.12.2005. Silloin nimittäin kävin kolme puhelinkeskustelua if-vakuutusyhtiön työntekijöiden kanssa ja homma meni näin: Olin siis tullut syyttömästi kolhituksi edellisenä iltapäivänä, kuten ahkerat bloginlukijat tietävätkin. Seuraavana päivänä minulla pitikin olla vapaapäivä ja pääsin (vaimo mukana) heti käymään Veholla kuvauttamassa vahingon ja tilaamassa korjausta. Syyllinen osapuoli toimitti vahinkoilmoituksen ifiin, jossa molempien osapuolien vakuutukset ainakin vielä silloin olivat ja jossain vaiheessa päivää sain puhelun. En valitettavasti saanut talteen käsittelijöiden nimiä, joiden kanssa puhuin. Ensimmäinen soittaja kysyi, että tuleeko ansionmenetystä ja vastasin rehellisesti, että ei tule, koska emme vaimoni kanssa ole varsinaisesti kaupparatsuja. Soittaja sanoi, että minulle/meille ei myönnetä vuokra-autoa, koska varsinaista ansionmenetystä ei tule, jolloin kuvailin tilannetta, joka

Presidentin vaimo

Amerikkalaisista ei saa kertoa vitsejä ilman että tulee haukutuksi rasistiksi, joten kerrotaan tositarina, joka kaikkien tositarinoiden mukaisesti on tarkka ja täsmällinen: Kuusi vuotta sitten, kun Suomessa oli käyty presidentinvaalien ensimmäinen kierros ja jäljellä olivat tunnetusti Aho ja Halonen, niin amerikkalainen johtajatason mies oli Suomessa liikematkalla. Yhtenä iltana hän oli kylässä suomalaisessa perheessä ja siellä oli enemmän tai vähemmän aikaa tv-auki. Tuutista tuli vaaliohjelmaa eli Aho ja Halonen istuivat studion tuoleilla ja "väittelivät". Amerikkalainen vieraskin sitä katseli mitään puheesta tai asetelmasta ymmärtämättä. Hänelle toki kerrottiin, miksi noin tylsä ohjelma kiinnostaa, miten on oikein presidentinvaalit, joten lopuksi hän pystyi kommentoimaan amerikkalaisella tarkkuudella ja asiantuntemuksella: - Tuo mies vaikuttaa hyvin asialliselta ja varmaan hänestä tuleekin hyvä presidentti, mutta en usko, että hänen on hyväksi pitää tuota vaimoaan n

Otetaas alusta

Yksi. On hienoa, että erilaisissa sanomalehdissä on erilaisia ns. tiedesivuja eli niissä niin kuin tiedätte esitellään kaikenlaista merkittävää uutta ja historiallista jne.. Kaksi. Kun on ns. erikoistoimittajia, niin jotenkin toivoisi, että ne ns. erikoistoimittajat osaisivat oman alansa. Ei ole niin tarkkaa, jos kielioppi hieman lipsuu tiedesivulla, kunhan faktat olisivat kohdallaan. Nyt rakkaat lukijat jo arvaavatkin, että olen taas löytänyt jonkun karmaisevan vääryyden eli virheen maailmankaikkeuden virrassa. Kyllä. Aamulehden ns. tiedesivua en ole ehtinytkään kommentoida - johtuuko ehtimättömyys minun laiskuudestani tai kiireydestäni vai siitä, että siinä on niin paljon virheitä tai käsittämättömyyksiä tai kaikesta tuosta ja nyt pisteet menevät Hesarille: Kolme. Tässä pöytää kattaessani huomasin tiistain 20.12. Hesarin, joka oli jätetty ei niin yllättäen auki taitettuna Tiede&Luonto-sivun kohdalta. Siinä lukee aivan selvästi Timo Paukun hienossa alkuainejuttusarjan vismut

Mainospellejen presidentti

Kuva
Aivan oikein arvattu, olen käynyt Sauli Niinistön kampanjasivuilla. Mielenkiintoinen pikkukäänne tarinassa on se, että olen ainakin kymmenen kertaa yrittänyt kirjoittaa www.niinisto.net ja vasta viime viikonloppuna "onnisti". Minulla ei ole mitään henkilökohtaista Niinistöä vastaan. Hän voi olla hyvä lakimies ja poliitikko ja ehkä ihan samanlainen presidentti kuin mitä on ollut ministerikin, mutta tuo kampanjointi ja argumentointi on ala-arvoista ja molemmat mahdolliset selitykset ovat oikeastaan yhtä pelottavia: Niinistö todellakin ajattelee niin kuin hänen kampanjasa hänet esittää tai sitten hän vain on palkannut näitä mainospellejä ja poliittisia sihteereitä luomaan itselleen ajatuksia. Ajatuksia tyhjää täynnä. TAAS! Juuri kun olisin käynyt katsomassa ne numeroidut kohdat ja numero numerolta olisin todennut, että näillä tyhjillä tai typerillä ajatuksilla ei ole mitään tekemistä Niinistön tai presidenttiyden kanssa, niin minä en pääse sinne sivuille? George W tunnusti t

Miksi Xing Tähtinen ei puhu kiinaa?

Xing ei puhu kiinaa, koska hän on suomalainen tyttö. Hänet on adoptoitu ja vaikka hän on syntynyt Kiinassa ja hänen vanhempansa ovat säilyttäneet hänen nimessään kiinalaisenkin nimen, niin on aivan luonnollista, ettei hän osaa kiinaa. Xing Tähtinen on kylläkin kuvitteellinen henkilö, Pikku Xing -kirjan päähenkilö. Kirja on erinomainen ja näin Kiinasta adoptoidun lapsen isänä voin sanoa, ettei kirja tai sen tarina ole kovinkaan kaukana monesta todellisesta tarinasta. No, kirjoittaja Leena Virtanen on Kiinasta adoptoidun tytön äiti, joten ei mikään ihme, että kokemuksissamme on yhteistä. Minä olen jo kerran kirjoittanut siitä kirjasta ja kiinan puhumisesta ja identiteetistä, sillä kirjan ilmestymisen jälkeen, joskus syksyllä 2004 Umayya Abu-Hanna kirjoitti Hesariin arvostelun, jossa paistoivat läpi tietynlaiset asenteet ja kyvyvttömyys ymmärtää, mistä adoptiossa on kyse. Lainailen siis tässä vapaasti aiemmin kirjoittamaani meiliä, johon Abu-Hanna ei koskaan vastannut enkä siis edes

Peltimuotoilua torstaina 15.12. klo 16.29

Kuva
Näin täydellisen täyden kuun illan (Full moon: 18:16 Thursday, 15 December) kunniaksi haluan esitellä teille uuden automme. Se jälleen Citroën Berlingo, väri joku hiekka ja alla olevassa kuvassa se on Tammelan puistokadun ja Pohjolankadun risteyksessä. Ostohetkellä kaksi viikoa sitten siinä ei toki ollut tuon muotoista kuljettajan puoleista liukuovea, mutta juuri ennen kuvanottohetkeä erään autoilijan ajoneuvon (ns. Ajoneuvo 1) vasen etukulma teki tuon "lommon". Ei henkilövahinkoja, vain mieli korkealla. Risteyksessä on normaalisti valot, minkä vuoksi menenkin usein juuri Tunturikadun kautta Tammelan puistokadulle ja vältän näin Kastinsillan "ruuhkan". No, tällä kertaa valot eivät olleet päällä, minä menin tosi rauhallisesti vuorollani, mutta en aivan ehtinyt alta pois kun se nainen tuli hiukka liian lujaa nätisti oikealta tulevaan, uudenkiiltävään Citroëniin… Tunnelmat olivat todella hienot, olinhan juuri tiiviin koulutuspäivän jälkeen vain huutanut &quo

Joulu on rasismia? Höpö höpö

Joulu on rasismia? Höpö höpö Noin loistava otsikko (ilman tuota höpö höpö –tavaramerkkiä) oli jo lauantain (10.12.2005) Hesarin kolumnissa, mutta tässä on tullut oltua parissa joulujuhlassa sen jälkeen ja muutakin puuhaa on riittänyt, joten nyt tässä tulee selvitys. Kaupunki-sivun uutisessa Jorma Erkkilä kertoo, miten ”Kristillinen perinne katoaa koulujen joulujuhlista”. ”Joulujuhla ei nykyisen opetussuunnitelman mukaan ole uskonnollinen juhla, vaan kalenterivuoteen liittyvä juhla”, kertoo opetuskonsultti(!) Helsingin kaupungin opetusvirastosta (sisäinen konsultti! loistava virasto!). Samoin konsultoiva opettaja (aika hyvä tämäkin, mutta ei ihan aito konsultti) Vantaan sivistystoimesta sanoo, että ”karkea linja on sellainen, että kaikki uskonnollinen juhla on kirkossa, ja koulun joulujuhla on uskonnoton”. Toista on täällä Pispalan lintukodossa. Viime vuonna koko juhla pidettiin kirkossa, ei Pispalan, vaan Aleksanterin, joka antaa ”hyvät puitteet juhlalle”… Meidän tyttö ei sitten