Kapitalistin ahneus

Eilen telkussa sattui eteen kohta, missä oli Jalo Paananen kommentoimassa UPM:n tuotannonmuutospäätöksiä. Kun toimittaja kysyi yritysten yhteiskuntavastuusta ja epäili sen edustavan ahneutta, niin tämä Suomen rikkaimpiin kuuluva mies sanoi suurin piirtein että "kaikkihan me ahneita olemme, yritämme saada aina mahdollisimman paljon ja menemme sitten ostamaan mahdollisimman halpaa".

En tiedä, minkälaisessa seurassa Paananen kulkee, mutta minä ainakin tunnen monia ihmisiä, yrittäjiä, palkansaajia ja palkattomiakin, joiden ensisijainen motivaatio rahaan tai talouteen liittyen ei ole ahneus. Eikä se ole mahdollisimman paljon saavuttaminen eikä mahdollisimman vähän käyttäminen tai kuluttaminen.

Paananen tuli esittäneeksi aidon kapitalistin arvomaailmaa ja ihmiskuvaa, mutta miksei tätä kuulla aina julkisesti? Miksi aina välillä puhutaan kauniisti ja puhutaan siitä, että tavallisilla ihmisillä on valta ja vastuu. Jos ihmiset saisivat valita, että yritetäänkö tässä saada kuntoon esimerkiksi suomalaisten yhteistä taloutta vain onko tämä todellakin ahneuden leikkikenttä, niin kumman ihmiset valitsisivat? Enpä tiedä.

Minusta olisi täysin mahdollista rakentaa talous, joka ei pyri vain oman edun tavoittelemiseen, vaan katsoo kokonaisuutta. Itse asiassa sellaisia talouksia on meidänkin yhteiskunnassamme vaikka kuinka paljon: Perheissä yleensä vain jotkut pystyvät ansaitsemaan rahaa ja hankkimaan siten esim. ruokaa ja vaatteita. Silti perheiden työssäkäyvät kiltisti hankkivat elannon ja antavat sen lapsilleen tavallisesti ilmaiseksi ja ilman odotuksia takaisinmaksusta

Miten vaikeaa on laajentaa ajattelua omasta perheestä omaan yhteiskuntaan? Toisille varmasti vaikeampaa kuin toisille, jos lähtökohtana on villi ahneuskilpailu.

Ajatus yhteiskunnan taloudesta, jota hoidettaisiin kuin perhettä ei ole minun omani, vaan olen sen nähnyt mm. kirjassa, jonka alaotsikko on suurin piirtein "talous, jossa ihmisillä on merkitystä".

Kommentit

Anonyymi sanoi…
Niin, se on se vallanhalu lisättynä ahneuteen. Perhepiirissä ei käydä valtataistelua sanan samassa merkityksessä kuin yhteiskunnassa. Perheessä jokaisen lähimmäisen tuntee, näkee ja kokee niin, että se halu vastata koko perheyksiköstä on tärkeintä.

Mutta kun mietimme, miten on laita silloin, kun kyseessä ovat toisilleen vieraat ihmiset: ahneus ja halu saada itselle valtaa - tämä talloo kyllä kaiken alleen. Harvassa ovat ne, joilla oikeasti on sydän paikallaan ja joille pyyteetön auttamisenhalu olisi tärkeintä.

Mutta eihän se todella voi olla niin, että ihmisen 'humaanisuuskapasiteettiin' mahtuu kerrallaan vain se tietty määrä toisista huolehtimista. Yli tämän eli oman perheen ulkopuolella muutumme ahneiksi valtataistelijoiksi, jotka riistävät muita.

Kammottavaa, jos me todella tällaisia olemme!
Anonyymi sanoi…
Eikös sitä epäitsekästä yhteistaloutta yritettykin tässä taannoin rakentaa ihan tuossa naapurissa?

Sanoisin, että kaikki ovat itsekkäitä, mutta joidenkin tarpeet vain sattuvat olemaan edullisempia kanssaihmisille.

Tällaisia yleishyödyllisen itsekkäitä ei minun saamieni tietojen mukaan ole maailmanhistoriasta kovin suuria määriä löytynyt.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että "talouskasvu" on aivan liian vähän kyseenalaistettu ja perusteetta itseisarvoisena pidetty tavoite, joka jättää huomioimatta vielä tärkeämpiä asioita.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista