Sanomalehtikeskustelua...

Kun olen vinkannut noista edellisistä kirjoituksista kyseisille toimittajille, niin he ovat molemmat kannustaneet kirjoittamaan oman lehtensä mielipidesivulle. Ihan kiva ja kun 80-luvulta lähtien olen Aamulehteenkin kirjoituksiani lähettänyt, niin he ovat julkaisseetkin varmaan enemmän kuin mitä tänne blogiin on kertynyt reilussa vuodessa.

Mutta kun tänne blogiin voi kirjoittaa mitä tahansa ja intternetti sen julkaisee, niin lehdet eivät suinkaan julkaise mitä tahansa. Aiemmin kirjoituksistani saatettiin muuttaa pari sanaa. Viime vuosina en muista sellaista sensurointia tapahtuneen. Monet kirjoitukset ovat toki jääneet kokonaan julkaisematta. On tietty aiheellista ja välttämätöntäkin olla julkaisematta kaikkea, mutta sitä tapahtuu silloinkin kun se minusta olisi ollut varsin aiheellista.

Kun eilen Heikalle vastatessani (hänkin siis kommentoi meilillä, vaikka olin kirjoittanut arvosteluni tänne blogiin...) en muistanut yhtää merkittävää torjuntaa, niin tänään sitten sellainen tulikin eteen. Minulla ei ole mitään tekemistä tämän jutun kanssa ja saatan tietää jotain väärinkin, koska en edes lukenut kyseistä Aamulehden juttua, mutta näin se meni:

Tamperelainen vihreiden keskusteluseura Vastedes oli järjestänyt 8.4. tilaisuuden, johon he olivat kutsuneet keskustelemaan Pentti Linkolan. (Aivan, "loistava idea" ja siitä heitä kritisoin, mutta sain selitystä...) Tarkoituksena ehkä oli ollut esittää niin voimakkaita vastaväitteitä Linkolalle julkisesti, että kukaan ei enää luulisi kaikkien vihreiden ajattelevan kuin Linkola.

En oikeasti siis tiedä, miten tilaisuus oli mennyt, mutta seuraavana päivänä Aamulehti oli uutisoinut tilaisuudesta, ja yhdistyksen hallituksen jäsenen mukaan "lehti vaikeni Linkolan kahdesta pätevästä vastaväittäjästä, Olli Tammilehdosta ja Niklas Vainiosta, ja antoi näin Vastedes ry:n järjestämästä Pienestä filosofiatapahtumasta väärän kuvan" (Kauko Tuovisen julkaisematon vastine).

No, julkaisiko Aamulehti tuota vastinetta. No siis ei.

Se siitäkin keskustelusta. Onneksi totuus säilyy objektiivisena.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista