Käräjillä ta-va-taan

Hesarin uutinen Google-vimputtimessani (taas tarvitaan uutta kukkasta tietotekniikan puutarhassa) sai minut lukemaan sen ja Hesarissa on kätevästi aidot keskustelut siinä samassa. Toisaalta, jos kerran sain viilattua tämän alle 2 500 merkkiin niin siitä vaivasta laitan tämän blogiinikin:

Käräjillä lautamiehen tai hänet valinneiden kunnanvaltuutettujen poliittinen kanta ei vaikuta päätöksiin.

Olen itse ollut neljä vuotta lautamiehenä Tampereen vihreiden valitsemana, mutta valitsijoideni puolue ei mitenkään vaikuttanut toimintaani lautamiehenä, enkä myöskään nähnyt muillakaan puoluekannan vaikutusta oikeustapauksista puhuttaessa. Taukojen jutustelu on asia erikseen.

On hieman outoa, että lautamiehet valitsee kunnanvaltuusto. Kyse voi olla siitäkin, keitä valtuustoryhmät saavat ehdokkaikseen. Lisäksi joillakin tuntuu olevan vakipaikka käräjäoikeudessa ja toisia saatetaan syrjiä täysin merkityksettömistä syistä. En tiedä minkälaista keskustelua lautamiehen näkemyksistä tai toiminnasta valtuustoryhmissä käydään - jos käydään.

Minulle myös kävi niin, että käräjäoikeus (laamanni) oli valmis vaikuttamaan valtuuston päätökseen minun uudelleenvalintani suhteen, koska olin aiheuttanut liian paljon vaivaa käräjäoikeuden sihteerille joutuessani olemaan estynyt toimimaan lautamiehenä, lähinnä työni vuoksi.

Olisinkin lautamiesten kohdalla enemmän huolissani siitä, minkälaisia ihmisiä sinne valitaan ja miten hyvin he edustavat yhteiskuntaamme.

Periaatteet ovat olemassa, mutta koska työ on usein tylsää ja turhauttavaa, siitä ei saa kunnon korvausta menetetyn työajan suhteen ja monissa ammateissa (yrittäjä, ratkaiseva asema yrityksessä, keikkatyöläinen jne.) on täysin mahdotonta sovittaa kaikkia istuntopäiviä omaan työhönsä, on lautamiehissä suhteessa liian paljon eläkeläisiä ja ainakin Tampereella kunnan työntekijöitä. Lautamies on usein varsin vaatimaton henkilö, joka ei uskalla sanoa mielipidettään jos se eroaa ammattituomarin esittämästä.

Tässä mielessä Yhdysvalloissa käytetty lautamiestehtävään määräminen arvonnan perusteella on harkitsemisen arvoinen idea, vaikka muuten tuon television tutuksi tekemän oikeusjärjestelmän vaikutusta tuleekin aktiivisesti vastustaa Suomessa.

Itse asia eli käräjäoikeuksien määrän vähentäminen voi olla kohdallaan - suuremmat oikeudet voivat taata parempia mahdollisuuksia asioiden käsittelyyn. Toisaalta paikallistietämys (esim. liikennerikkomuksissa) on tarpeen, joten sijainteja ja etäisyyksiä on mietittävä.

Lautamiesyhdistyksen mielipiteen takana voi olla jopa omien vakipaikkojen turvaamisajatusta, mutta toivottavasti vähentämistavoista keskustellaan - päättävissäkin piireissä, eikä vain näin maallikoiden suulla...

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista