Sosialidemokratian aika on ohi

Kuten kohta tuntuu joka tuutissa, vaalit ovat ovella. Jotenkin nyt on näkynyt aikaisempia kertoja enemmän ja "avoimempia" juttuja puolueiden markkinointitaktiikoista ja siitä, miten ne tekevät itseään esille vain kerran neljässä vuodessa...

No, puolueet kuitenkin pysyvät samoina ja siitä pääsemmekin päivän aiheeseen: Työväenliike ja sosialidemokraattinen puolue syntyivät tiettyyn yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja tarpeeseen yli sata vuotta sitten. Se tilanne ja tarve ovat olleet ohi jo jonkin aikaa. Työväenliike saavutti, mitä se voi saavuttaa, mutta silti kyseessä on yksi kolmesta suurimmasta puolueesta.

Tämä on ymmärrettävää - ja surullista. Viimeisten galluppien mukaan neljännes satunnaisesti valituista ihmisistä vastaa, että äänestäisi demaria. Ihmiset haluavat turvallisuutta ja jatkuvuutta, mutta valitettavasti nykyinen "turvallisuus" ja "jatkuvuus" eivät enää auta.

Minun isoisäni oli demari silloin sata vuotta sitten. Sittemmin tuo pasifisti puuseppä päätyi keskelle sisällissotaa ja keräämään avustuksia punaisten leskille ja palaamaan takaisin Tampereelle - tai oikeastaan Pohjois-Pirkkalaan. Täällä hänestä tuli kunnanvaltuutettu ja suhteet porvareihin olivat isäni kertoman mukaan kunnossa. Ongelmia aiheuttivat ystävämme kommunistit, jotka kävivät naulaamassa poliittisia nimityksiä perheen vuokra-asunnon ulko-oveen.

Isäni kasvoi siis demariksi kysellen "Isä, mikä on noske?" ja oman sotansa jälkeen taisteli kommunistien kanssa työpaikalta toiselle. Ammattiyhdistyspolitiikka oli rankkaa ja isälle taisi olla useammankin kerran helpointa vaihtaa työpaikkaa ja paikkakuntaakin - ja kuljettaa perhettään mukanaan...

Sodan jälkeiseltä ajalta on tietysti peräisin tamperelainen ilmiö aseveliakseli, jossa demarit ja porvarit liittoutuivat omaa taisteluaan käyviä kommunisteja - ja sittemmin kaikkia muitakin vastaan. Mitään ei voitu tehdä avoimesti tai demokraattisesti, vaan kaikki sovittiin Isojen Poikien kesken ja rivipoliitikot ja puolueosastot sitten vain toteuttivat sen ja kaupunki kehittyi ja grynderitkin saivat purkaa ja rakentaa.

Demarin ja porvarien yhteistoiminta tosin vaikutti sukuni tarinaan jo silloin, kun IKL oli 30-luvun alussa tulossa kyyditsemään tunnettua demaria. Ei niin yllättäen Epilän tehtailijat tiesivät iikollien hankkeesta ja niinpä juuri sinä iltana mallipuuseppä Stenvall pyydettiin pitkällisiin neuvotteluihin tehtaanjohtajan luokse. Kun hän sitten palasi lopulta kotiin, sai vaimoltaan kuulla, että autoilevat miehet olivat käyneet kysymässä.

Porvarien ja demarien liittohan tuli nyt hassusti esille Tampereella viime syksynä, kun paikalliset vihreät pääsivät peliasemaan kunnallispolitiikassa ja tukivat porvareita demarien pudottamisessa pormestaripelissä. Sama sähly siis jatkuu kuin ennenkin, mutta demarit parkuvat vähän väliä, miten nyt toimitaan väärin ja sopimusten vastaisesti ja vaarannetaan koko kaupungin tulevaisuus ja kotihoidon lisätuen palauttaminenkin tuhoaa lasten sosiaalistumisen jne. jne.

Isälleni oli todella tärkeää, että Koivistosta tuli presidentti, sillä demarit tavallaan vasta silloin saivat arvonsa yhteiskunnan johdossa. Pääministerit ja puhemiehet olivat tehneet merkittävää työtään, mutta yhden maalaisliittolaisen jumittuminen presidentiksi oli jättänyt kuittaamatta kaiken 1900-luvulla tapahtuneen vääryyden.

Sen jälkeen demareilla ei olekaan ollut mitään saavutettavaa, eikä heistä enää ole tämän yhteiskunnan muuttajaksi. Naispresidenttikin olisi saatu RKP:ltä, mutta valituksi tuleminen ei ole helppoa.

Menneiden vuosien demarit ovat taistelleet puolueensa merkittävään asemaan ja ajaneet hyviä asioita, mutta ne asiat on joko jo saavutettu tai niiden tavoittelemisesta on luovuttu.

Minusta ei siis tullut kolmannen polven demaria, ja vanhoilla päivillään isäni oli aivan valmis etsimään jotain uutta muutosvoimaa - niin avoimesti kuin hän nyt "kasvatuksensa" ja kokemuksiensa kautta pystyi suhtautumaan asioihin avoimesti.

(Oli isä silti avoimempi kuin esim. vastaava, mutta demarien paikallispomotason patu Vilho Halme (Halmeen Vikki siis), joka änkesi mm. kettutyttöjen Sallin ja Salosen Tampereen keskustelutilaisuuteen ihan vain kertoakseen "näille nuorille, että tällainen kapinointi on väärin ja turhaa" tms.)

Ehkä on siltikin parempi, että kaikki oikeat demarit äänestävät edelleenkin demareita, sillä muutenhan tässä voisi mennä kaikki pieleen. Ei kai 24% äänestäjistä voi olla väärässä? Vai pitäisikö siltikin laulaa tuon Peltosen Lassen tekstin innoittamana: "polku tää ei johda mihinkään"?