Globaali työnjako ja kasvun rahat?
Hesarin Vieraskynässä tänään Kone Oyj:n toimitusjohtaja Matti Alahuhta ja Sitran yliasiamies Mikko Kosonen kirjoittavat, että "Globaali työnjako on Suomelle mahdollisuus". Jaha.
Mitäs tämä tarkoittaa? Miehet onneksi antavat määritelmän: "[...] globalisaatiokehityksen toisen vaiheen toimintamalli, jolle on tunnusomaista yhtäältä taloudellisen toiminnan painopisteen siirtyminen kehittyvien maiden kasvaville ja nälkäisille markkinoille ja toisaalta arvoketjujen pirstoutuminen eri puolilla maailmaa verkostomaisesti toteutettaviksi toiminnoiksi".
Tuon virkkeen (josta poistin viisi sanaa) perässä nimittäin lukee: "Tätä kehitystä voidaan kutsua uudeksi globaaliksi työnjaoksi."
Homma selvä.
"Kuvaavia esimerkkejä uudesta globaalista työnjaosta ovat Intian aktiviteetin lisääntyminen ohjelmistokehityksessä ja vaikkapa Etelä-Amerikan roolin kasvu metsäteollisuuden raaka-aineen tuottajana."
Tä? Noissa "kuvaavissa esimerkeissähän" on vain kyse siitä, että länsimaiset yritykset hyödyntävät kehitysmaiden halpaa työvoimaa ja rikkaamman oikeutta maan ja luonnonvarojen käyttöön. Mitä uutta tässä on? (Paitsi että se on ollut tehokkaampaa kuin koskaan aiemmin.)
"Valtioiden ja yritysten edut eivät voi pitkällä aikavälillä poiketa toisistaan. Parhaat yritykset ovat oivaltaneet tämän hyvin ja korostavat kaikessa toiminnassaan taloudellisen kestävyyden lisäksi myös sosiaalista ja ekologista kestävyyttä."
Vai niin. Entä "ihmisten" eli yhteiskunnan ja yritysten edut? Eiköhän tämän globalisaation ja yritysten menestymisen idea ole siinä, että ostetaan halvemmalla ja myydään kalliimmalla. Jos ohjelmistokehitystä tai farkkuommelta saa halvemmalla jostain muualta, se hankitaan sieltä. Näin useimmat yritykset päättävät - ja useimmat kuluttajat ostavat edullista, eivät kotimaista, jota sitten lopulta ei yleensä ole enää saatavillakaan.
Tämä idea ja kehitys on johtanut siihen, että Suomessa ei tehdä vaatteita eikä suurinta osaa kulutustavaroistamme tai elintarvikkeistamme. Kyllä, onhan tämä pieni markkina tuottaa mitään, joten miksi emme ostaisi kaikkea muualta. Mistä saamme sen kaiken rahan ostamiseen? Osaamisestamme? Oikeastiko? Eivätkö intialaiset ikinä opi suunnittelemaan tai myymään ohjelmistoja? Eivätkö etelä-amerikkalaiset ikinä halua itse omistaa metsiään ja tehdä niistä itse paperia maailman markkinoille?
Onko se Suomi, jonka yritykset ovat meille rakentaneet "taloudellisesti kestävä"? Ei minusta. Onko idea työn ja raaka-aineiden ostamisesta halvalla muualta "taloudellisesti" kestävä? Ei minusta. Tämä kehitys ja talousmalli on toiminut ensinnäkin niin kauan kuin kotimainen kulutuksemme on kasvanut ja olemme voineet myydä halpoja luonnonvarojamme rikkaammille yhteiskunnille. Globalisaation ensimmäinen aalto(?) tuotti hyvää meillekin, kun kansainväliset sijoittajat olivat valmiita sijoittamaan suomalaisiinkin yrityksiin, jolloin nekin pääsivät hyödyntämään suuria markkinoita - ja siis kehitysmaiden halpaa työtä ja luonnonvaroja.
Jos jotain olemme saaneet aikaan, niin se on mainittu kirjoituksen alussa: "suomalainen menestysmalli, jossa ovat yhdistyneet taloudellinen kasvu ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus". Emmekö halua tätä menestysmallia vientituotteeksemme? Eikö silloin kehitysmaiden työntekijöidenkin pitäisi saada "sama palkka samasta työstä"? Jossain vaiheessa tämä menestystarina siis loppuu. Mitä sitten?
Yritysten investoinnit ja toiminta uusissa halvan työvoiman ja halpojen tuotteiden maissa kasvattaa taloutta myös siellä, mutta miksi meidän pitää saada siitä osahyöty itsellemme? Koska meillä on innovaatioita? Koska meillä on varaa investoida? Koska me kehittyneen talouden edustajina saamme vielä suuremmilta taloudellisilta toimijoilta lainarahaa investoimiseen?
Onko kiinalainen tehdas "sosiaalisesti kestävä", jos työntekijöillä ei ole varaa hankkia omaa asuntoa, vaan he asuvat tehtaan "asuntoloissa" ja näkevät perhettään vain lomilla. Onko "ekologisesti" (tai yhteiskunnallisesti) kestävää, jos suuryhtiöt (mahdollisesti valtioiden suostumuksella) hankkivat maa-alueita ja käyttävät niitä juuri esimerkiksi sellupuun viljelyyn, vaikka paikalliset haluaisivat harjoittaa maataloutta, kuten on raportoitu eri puolilta maailmaa?
Eiköhän yritykset hae tällä "globalisaatiolla" vain omaa etuaan? Eiköhän puhe "kestävyydestä" ole vain totaalista silmänlumetta? (Kirjoituksessa viitataan Antti Blåfeldin kirjoitukseen Hesarissa 6.6., mutta en sieltä sellaista löydä.) Onko tämä Vieraskynä-kirjoitus vain nopea paikkausyritys, ettei totuus pääse esille?
Voi kun yhteiskuntamme päättäjät todellakin suhtautuisivat "ennakkoluulottomasti" näihin asioihin - kuten Vieraskynän kirjoittajatkin toivovat.
Mitäs tämä tarkoittaa? Miehet onneksi antavat määritelmän: "[...] globalisaatiokehityksen toisen vaiheen toimintamalli, jolle on tunnusomaista yhtäältä taloudellisen toiminnan painopisteen siirtyminen kehittyvien maiden kasvaville ja nälkäisille markkinoille ja toisaalta arvoketjujen pirstoutuminen eri puolilla maailmaa verkostomaisesti toteutettaviksi toiminnoiksi".
Tuon virkkeen (josta poistin viisi sanaa) perässä nimittäin lukee: "Tätä kehitystä voidaan kutsua uudeksi globaaliksi työnjaoksi."
Homma selvä.
"Kuvaavia esimerkkejä uudesta globaalista työnjaosta ovat Intian aktiviteetin lisääntyminen ohjelmistokehityksessä ja vaikkapa Etelä-Amerikan roolin kasvu metsäteollisuuden raaka-aineen tuottajana."
Tä? Noissa "kuvaavissa esimerkeissähän" on vain kyse siitä, että länsimaiset yritykset hyödyntävät kehitysmaiden halpaa työvoimaa ja rikkaamman oikeutta maan ja luonnonvarojen käyttöön. Mitä uutta tässä on? (Paitsi että se on ollut tehokkaampaa kuin koskaan aiemmin.)
"Valtioiden ja yritysten edut eivät voi pitkällä aikavälillä poiketa toisistaan. Parhaat yritykset ovat oivaltaneet tämän hyvin ja korostavat kaikessa toiminnassaan taloudellisen kestävyyden lisäksi myös sosiaalista ja ekologista kestävyyttä."
Vai niin. Entä "ihmisten" eli yhteiskunnan ja yritysten edut? Eiköhän tämän globalisaation ja yritysten menestymisen idea ole siinä, että ostetaan halvemmalla ja myydään kalliimmalla. Jos ohjelmistokehitystä tai farkkuommelta saa halvemmalla jostain muualta, se hankitaan sieltä. Näin useimmat yritykset päättävät - ja useimmat kuluttajat ostavat edullista, eivät kotimaista, jota sitten lopulta ei yleensä ole enää saatavillakaan.
Tämä idea ja kehitys on johtanut siihen, että Suomessa ei tehdä vaatteita eikä suurinta osaa kulutustavaroistamme tai elintarvikkeistamme. Kyllä, onhan tämä pieni markkina tuottaa mitään, joten miksi emme ostaisi kaikkea muualta. Mistä saamme sen kaiken rahan ostamiseen? Osaamisestamme? Oikeastiko? Eivätkö intialaiset ikinä opi suunnittelemaan tai myymään ohjelmistoja? Eivätkö etelä-amerikkalaiset ikinä halua itse omistaa metsiään ja tehdä niistä itse paperia maailman markkinoille?
Onko se Suomi, jonka yritykset ovat meille rakentaneet "taloudellisesti kestävä"? Ei minusta. Onko idea työn ja raaka-aineiden ostamisesta halvalla muualta "taloudellisesti" kestävä? Ei minusta. Tämä kehitys ja talousmalli on toiminut ensinnäkin niin kauan kuin kotimainen kulutuksemme on kasvanut ja olemme voineet myydä halpoja luonnonvarojamme rikkaammille yhteiskunnille. Globalisaation ensimmäinen aalto(?) tuotti hyvää meillekin, kun kansainväliset sijoittajat olivat valmiita sijoittamaan suomalaisiinkin yrityksiin, jolloin nekin pääsivät hyödyntämään suuria markkinoita - ja siis kehitysmaiden halpaa työtä ja luonnonvaroja.
Jos jotain olemme saaneet aikaan, niin se on mainittu kirjoituksen alussa: "suomalainen menestysmalli, jossa ovat yhdistyneet taloudellinen kasvu ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus". Emmekö halua tätä menestysmallia vientituotteeksemme? Eikö silloin kehitysmaiden työntekijöidenkin pitäisi saada "sama palkka samasta työstä"? Jossain vaiheessa tämä menestystarina siis loppuu. Mitä sitten?
Yritysten investoinnit ja toiminta uusissa halvan työvoiman ja halpojen tuotteiden maissa kasvattaa taloutta myös siellä, mutta miksi meidän pitää saada siitä osahyöty itsellemme? Koska meillä on innovaatioita? Koska meillä on varaa investoida? Koska me kehittyneen talouden edustajina saamme vielä suuremmilta taloudellisilta toimijoilta lainarahaa investoimiseen?
Onko kiinalainen tehdas "sosiaalisesti kestävä", jos työntekijöillä ei ole varaa hankkia omaa asuntoa, vaan he asuvat tehtaan "asuntoloissa" ja näkevät perhettään vain lomilla. Onko "ekologisesti" (tai yhteiskunnallisesti) kestävää, jos suuryhtiöt (mahdollisesti valtioiden suostumuksella) hankkivat maa-alueita ja käyttävät niitä juuri esimerkiksi sellupuun viljelyyn, vaikka paikalliset haluaisivat harjoittaa maataloutta, kuten on raportoitu eri puolilta maailmaa?
Eiköhän yritykset hae tällä "globalisaatiolla" vain omaa etuaan? Eiköhän puhe "kestävyydestä" ole vain totaalista silmänlumetta? (Kirjoituksessa viitataan Antti Blåfeldin kirjoitukseen Hesarissa 6.6., mutta en sieltä sellaista löydä.) Onko tämä Vieraskynä-kirjoitus vain nopea paikkausyritys, ettei totuus pääse esille?
Voi kun yhteiskuntamme päättäjät todellakin suhtautuisivat "ennakkoluulottomasti" näihin asioihin - kuten Vieraskynän kirjoittajatkin toivovat.
Kommentit