Oranssi pasta


Joo, mä tiedän, tää blogi on nyt alkanut toistaa itseään. Tervetuloa elämääni. Olen nimittäin saanut toiveita, että kirjoittaisin hyvältä maistuvien kokkailujeni "reseptejä" muistiin ja näin siinä käy.

Olen siis 80-luvulta lähtien tehnyt ruokaa aika lailla ilman reseptejä. Se on nopeaa ja kätevää, mutta ongelmana on se, että osin ruoat alkavat muistuttaa toisiaan ja jos jokus säveltääkin jotain täysin erilaista ja hyvää, ei mitenkään muista, mitä se oli ja miten sen teki.

Siksi on hyvä välillä ottaa esiin reseptejä, seurata niitä, sovittaa ja sooloilla, mutta ennen kaikkea tehdä "jotain muuta". Muuten tulee vain otettua niitä tarvikkeita, mitä keittiöstä löytyy - ja varsinkin mausteita, jotka sattuvat olemaan siinä eniten esillä. Mulla on ollut savupaprikakausia, olen joskus erityisesti lopettanut juustokuminan laittamisen kaikkeen - mutta jatkanut taas - ja luulen, että mustapippurikausi on taas tulossa. Tällä kertaa en laittanut chiliä, mikä lieneekin osa onnistumista:

Oranssi pasta

oliiviöljyä
kolme porkkanaa pilkottuna
kolme sellerinvartta ohuina siivuina
juustokuminaa
sarviapilan siemeniä
hajupihkaa
suolaa
1 prk kikpapuja
1 prk kaurakermaa
soijakastiketta
viinietikkaa

250 g pastaa keitettynä erikseen
Laita kattilaan reilusti oliiviöljyä, pilkotut porkkanat ja selleri. Anna vähän kypsyä - itse pidän, ettei porkkanan tarvitse olla täysin pehmeää. Edellyttää tietenkin, että porkkana on hyvää, esim. suomalaista luomuporkkanaa.

Lisää pavut ja kaurakerma, anna hautua. Tarkista suola, lisää vähän soijakastiketta ja liraus viinietikkaa. Lisää keitetyt pastat.

Tuosta tuli siis kolmisen annosta - kaksi syötiin heti ja puolitoista meni seuraaville päiville. Laskeskelin ravintoaineita ja jakauma näyttää hyvältä: 61 % energiasta hiilihydraateista, 26 % rasvoista ja 13 % proteiineista. Parasta kuitenkin oli, että se oli hyvää. :-)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Mahtavat banaanimuffinit

Kuusi väriä: Violetti

Helppoa ja herkullista kikjauhoista